Opintovaliokunta

OVK toimii opiskelijoiden edunvalvojana opintoihin liittyvissä asioissa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Nopeiten saat yhteyden edunvalvonta-asioissa lähettämällä viestin osoitteeseen opintoedunvalvonta@pykala.fi tai alla esiteltyihin virkakohtaisiin osoitteisiin.

Opiskelu Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa on asia, joka yhdistää jokaista meistä pykälisteistä. Luonnollisesti opiskelijaedunvalvonta onkin ainejärjestömme olennaisimpia tehtäviä. Se merkitsee opiskelijoiden näkemysten esiin tuomista päätöksenteon eri tasoilla ja vaiheissa. Pykälässä tätä vastuullista tehtävää hoitavat monet aktiiviset toimijat: yliopistohallinnon opiskelijaedustajat, opintovaliokunnan jäsenet, opintovastaava ja viime kädessä hallitus. Lisäksi palautetta antamalla ja OVK:n järjestämiin opintoaiheisiin kyselyihin vastaamalla opetuksen kehittämiseen osallistuu satoja pykälistejä virkaan tai vuosikurssiin katsomatta.

OVK:n toiminnan ytimen muodostavat suunnilleen kuukausittain järjestettävät koko Pykälän jäsenistölle avoimet kokoukset. Kokouksissa keskustellaan erilaisista ajankohtaisista opintoaiheisista kysymyksistä ja määritellään Pykälän kanta tiedekuntahallinnossa tehtäviin päätöksiin. Niin ikään suunnitellaan ja toteutetaan sellaisia oma-aloitteisia toimenpiteitä, jotka helpottavat opiskelijoiden arkea tavalla tai toisella. Koska käytännössä jokaisessa tiedekunnan merkittävässä hallintoelimessä on äänivaltaisia opiskelijaedustajia, meitä tosiaan kuunnellaan – tai toisin ilmaistuna: meitä on kuunneltava. Vuosien varrella opiskelijavaikuttamisella on saavutettu paljon.

Opintovaliokunta järjestää keväisin Studia Iuridica -keskustelutilaisuuden ajankohtaisesta aiheesta. Syksyn odotetuin tapahtuma eri vuosikurssilaisten keskuudessa on varmasti upeat Glamour-sitsit. Muita opintovaliokunnan tapahtumia ovat Minne vaihtoon? ja
Oikisopiskelun ABC -illat.

Vastaavasti jokapäiväistä palvelua opiskelijoille tarjoaa valiokunnan ylläpitämä, kaikkien yhdistyksen jäsenten käytettävissä oleva kirjasto. Vaikutukseltaan merkittävintä, mutta opiskelijaperspektiivistä katsoen ei kuitenkaan näkyvintä toimintaamme on reagointi opiskelijoiden antamaan palautteeseen ja muilla tavoin esiin tulleisiin opintojen ongelmatapauksiin. Opiskelijaedustajat osallistuvat
aktiivisesti yhteistyössä tiedekunnan henkilöstön kanssa opetuksen suunnitteluun ja
laadunseurantaan.

Muokattu_img_0343 scaled 1

Taru Nekkula

taru.nekkula(at)pykala.fi
opintovastaava(at)pykala.fi
+358453433633

OVK:n puheenjohtaja

Opintovaliokunnan puheenjohtajan tehtäviin kuuluu valiokunnan kokouksien johtaminen sekä yleisesti valiokunnan toiminnan ja opiskelijaedustuksen koordinointi. Puheenjohtaja laatii esityslistan kokouksissa käsiteltävistä asioista ja valmistelee asiat ennen kokousta. Vuonna 2026 OVK:n puheenjohtaja on Taru Nekkula.

Olli sarvilinna scaled 1

Olli Sarvilinna

olli.sarvilinna(at)pykala.fi
ovkvpj(at)pykala.fi

OVK:n varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtaja johtaa valiokunnan kokouksia puheenjohtajan estyessä. Hän toimii puheenjohtajan apuna valiokunnan järjestämien tapahtumien, esimerkiksi Studia Iuridican ja Glamour-sitsien, suunnittelussa ja toteuttamisessa. Vuonna 2026 OVK:n varapuheenjohtaja on Olli Sarvilinna.

Helka pihlajaniemi scaled 1

Helka Pihlajaniemi

helka.pihlajaniemi(at)pykala.fi
ovksihteeri(at)pykala.fi

OVK:n sihteeri

Sihteerin tehtäviin kuuluu kokouskutsujen lähettäminen kaikille Pykälän jäsenille avoimiin opintovaliokunnan kokouksiin ja pitää niissä pöytäkirjaa. Vuonna 2026 Opintovaliokunnan sihteeri on Helka Pihlajaniemi.

Helka.hostikka scaled 1

Helka Hostikka

helka.hostikka(at)pykala.fi
ovktiedottaja(at)pykala.fi

OVK:n tiedottaja

Tiedottaja vastaa valiokunnan tapahtumatiedotuksesta sekä osallistuu opintoasioista tiedottamiseen edunvalvontatoimikunnan tukena. Tiedottaja osallistuu myös muun muassa pykälä-infoon lähetettävän viikkotiedotteen tekoon omalla vuorollaan toimiessaan Pykälän tiedotustoimikunnan jäsenenä. Vuonna 2026 Opintovaliokunnan tiedottaja on Helka Hostikka.

Pykala rgb high res 1

Ville Sikström

ville.sikstrom(at)pykala.fi
on-vastaava(at)pykala.fi
opintoedunvalvonta(at)pykala.fi

Edunvalvontavastaava (ON)

Edunvalvontavastaavien tehtävänä on muun muassa toteuttaa opetuksen laatua ja oppimista koskevia kyselyitä opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi he auttavat puheenjohtajaa opintovaliokunnan toiminnan kehittämisen suunnittelussa. Vuonna 2026 OVK:n edunvalvontavastaavia ovat Ville Sikström ja Lauri Höyssä.

Lauri hoyssa scaled 1

Lauri Höyssä

lauri.hoyssa(at)pykala.fi
otm-vastaava(at)pykala.fi
opintoedunvalvonta(at)pykala.fi

Edunvalvontavastaava (OTM/HY)

Edunvalvontavastaavien tehtävänä on muun muassa toteuttaa opetuksen laatua ja oppimista koskevia kyselyitä opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi he auttavat puheenjohtajaa opintovaliokunnan toiminnan kehittämisen suunnittelussa. Vuonna 2026 OVK:n edunvalvontavastaavia ovat Ville Sikström ja Lauri Höyssä.

Tuuli.pitkanen scaled 1

Tuuli Pitkänen

tuuli.pitkanen(at)pykala.fi
kopo-vastaava(at)pykala.fi
opintoedunvalvonta(at)pykala.fi

KOPO-vastaava

Koulutuspoliittisen edunvalvontavastaavan eli kopo-vastaavan tehtäväkenttään kuuluu muun muassa yhteydenpito Oikeustieteen opiskelijoiden liittoon (OOL) sekä edunvalvonta-asioista tiedottaminen yhdessä muiden edunvalvontavastaavien kanssa. Vuonna 2026 OVK:n KOPO-vastaava on Tuuli Pitkänen.

Krish bhuchar scaled 1

Krish Bhuchar

krish.bhuchar(at)pykala.fi
opintotapahtumat(at)pykala.fi

OVK:n opintotapahtumavastaava

Valiokunnan kaksi opintotapahtumavastaavaa järjestävät kertausluentoja yhteistyössä yritysten kanssa sekä muita opintoaiheisia tapahtumia jäsenistön toiveita kuunnellen. Vuonna 2026 opintotapahtumavastaavia ovat Krish Bhuchar ja Veera Miinalainen.

Veera.miinalainen scaled 1

Veera Miinalainen

veera.miinalainen(at)pykala.fi
opintotapahtumat(at)pykala.fi

OVK:n opintotapahtumavastaava

Valiokunnan kaksi opintotapahtumavastaavaa järjestävät kertausluentoja yhteistyössä yritysten kanssa sekä muita opintoaiheisia tapahtumia jäsenistön toiveita kuunnellen. Vuonna 2026 opintotapahtumavastaavia ovat Krish Bhuchar ja Veera Miinalainen.

Aapo holopainen scaled 1

Aapo Holopainen

aapo.holopainen(at)pykala.fi
kirjastovastaava(at)pykala.fi

OVK:n kirjastovastaava

Pykälän toimistolla sijaitseva kirjasto on kirjastovastaavan valtakunta. Kirjastovastaava huolehtii kirjaston toiminnasta ja kehittämisestä. Vuonna 2026 OVK:n kirjastovastaavana toimii Aapo Holopainen.

PYKÄLÄN TOIMISTO

Pykälän toimisto sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 3B, 5. krs, 00100 Helsinki

Toimisto siirtyy kesätauolle. Viimeinen toimistopäivystys pidetään torstaina 4.6. Toimiston kesäterdet järjestetään 2.7. ja 23.7.

Toimisto on lukukausien aikana säännöllisesti avoinna:

Tiistaisin klo 16.30–19.00
Keskiviikkoisin klo 16.30–19.00
Torstaisin klo 11.00–14.00

Tarkistathan mahdolliset poikkeukset aukioloaikoihin etusivulta!

PYKÄLÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA

VERKKOSIVUT

Pykälän nettisivuja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä hallitukset tiedotusvastaavaan. Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Tietosuojaseloste