KV-viikkotoimikunta

KV-viikkotoimikunta vastaa Nordiska Sekretariatetin sääntöjen mukaisen jokavuotisen KV- eli kansainvälisen viikon järjestämisestä.

Toimikuntaan voi hakea kuka tahansa Pykälän jäsen. Haku aukeaa yleensä vuodenvaihteessa ja ensimmäinen kokous pyritään pitämään tammikuun aikana. Tämän jälkeen toimikunta kokoustaa muutaman kerran ennen itse varsinaista viikkoa.

KV-viikkotoimikunta suunnittelee viikolle teeman ja sen mukaisen ohjelman, hankkii excupaikat, kerää vieraille annettaviin lahjakasseihin yrityslahjoja, vastaa KV-viikkolehden toimittamisesta ja vastaa ylipäänsä viikon käytännön toteutuksesta. Toimikunnan jäsenet ovat vastuussa KV-viikon keskiviikon hyttereissun järjestelyistä. Toimikuntalaisen tehtävänkuva on siis todella laaja, joten jokaiselle varmasti löytyy juuri itselle sopivaa ja mielenkiintoista tekemistä.

Lisäksi on toivottavaa, että toimikuntalaiset mahdollisuuksiensa mukaan majoittavat vieraita ja viettävät muutenkin mahdollisimman paljon aikaa vieraiden kanssa osallistumalla ohjelmaan. Siten toimintaan osallistuvalla onkin hyvä mahdollisuus tutustua oikkareihin kaikkialta pohjoismaista.

Lisätietoja voi kysellä hallituksen ulkoasiainvastaavalta eli int.sekiltä.

TÄHÄN LINKKI YLEISELLE KV SIVULLE

PYKÄLÄN TOIMISTO

Pykälän toimisto sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 3B, 5. krs, 00100 Helsinki

Toimisto siirtyy kesätauolle. Viimeinen toimistopäivystys pidetään torstaina 4.6. Toimiston kesäterdet järjestetään 2.7. ja 23.7.

Toimisto on lukukausien aikana säännöllisesti avoinna:

Tiistaisin klo 16.30–19.00
Keskiviikkoisin klo 16.30–19.00
Torstaisin klo 11.00–14.00

Tarkistathan mahdolliset poikkeukset aukioloaikoihin etusivulta!

PYKÄLÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA

VERKKOSIVUT

Pykälän nettisivuja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä hallitukset tiedotusvastaavaan. Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Tietosuojaseloste