Matkat

Matkasivut


Sanotaan, että matkailu avartaa. Siksipä UAV:n kokoonpanoon kuuluu kaksi matkavastaavaa, jonka toimenkuvaan kuuluu erilaisten matkojen järjestäminen pykälisteille. Viran alkuvaiheissa matkat koostuivat ulkomaanvisiiteistä esimerkiksi Amsterdamiin ja Ahvenanmaalle, mutta sittemmin matkavastaavan virka on kehittynyt toimimaan ympäri Suomea järjestettävien appromatkojen ympärille.

Matkavastaavat suunnittelevat ja kehittelevät ideoita uusien matkojen järjestämiseen ollen jatkuvasti ajan hermolla. Viimevuosien suurimpia hittejä ovat olleet esimerkiksi helmikuussa järjestettävä reissu Turkuun Pikkulaskiaiseen yhteislähtönä KUJ:n ja Prodekon kanssa, sekä vappuviikon spektaakkeliksi paikkansa löytänyt Särkän Märkä reissu Tampereelle. Loppuvuoden huipentaa lokakuulle sijoittuva lähtö Tampereen Hämeenkadun Approille!


Näiden klassikkoreissujen lisäksi matkaohjelmisto täydentyy toisinaan erilaisilla ylimääräisillä reissuilla. Aikaisemmin on esimerkiksi järjestetty matka Turkuun Aurasoutu -approille. Näiden suhteen kannattaa ehdottomasti siis pitää silmät auki!

Matkoista antavat lisätietoa ulkoasiainvaliokunnan matkavastaavat (matkavastaavat@pykala.fi).

PYKÄLÄN TOIMISTO

Pykälän toimisto sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 3B, 5. krs, 00100 Helsinki

Toimisto siirtyy kesätauolle. Viimeinen toimistopäivystys pidetään torstaina 4.6. Toimiston kesäterdet järjestetään 2.7. ja 23.7.

Toimisto on lukukausien aikana säännöllisesti avoinna:

Tiistaisin klo 16.30–19.00
Keskiviikkoisin klo 16.30–19.00
Torstaisin klo 11.00–14.00

Tarkistathan mahdolliset poikkeukset aukioloaikoihin etusivulta!

PYKÄLÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA

VERKKOSIVUT

Pykälän nettisivuja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä hallitukset tiedotusvastaavaan. Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Tietosuojaseloste