Viinikerho Pohjasakka

Tykkäätkö oppia ja nauttia viineistä matalalla kynnyksellä mukavassa seurassa? No niin mekin! Pykälän Pohjasakka on vuonna 2005 perustettu viinikerho, jossa ei syljetä lasiin eikä oteta elämää tai viinejä liian vakavasti.

Pohjasakka järjestää pääsääntöisesti kerran lukukaudessa kaikille avoimen viini-illan, jossa kilpaillaan parhaasta viinistä ja syödään herkullisia naposteltavia. Sen lisäksi on mahdollista järjestää muuta toimintaa esimerkiksi yhdessä muiden ainejärjestöiden viinikerhojen kanssa tai lähteä jäsenten kanssa tutustumaan Helsingin viinibaareihin.

Pohjasakassa paitsi rikastutat viinituntemustasi, myös tapaat uusia tuttavuuksia. Tervetulleita kerhoon ovat kaikki ikään ja vuosikurssiin katsomatta, toimintamme kehittyy jatkuvasti jäsentensä mukana. Pohjasakan löytää myös Instagramista @pykalanpohjasakka.

Lasillisen äärellä nähdään!

PYKÄLÄN TOIMISTO

Pykälän toimisto sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 3B, 5. krs, 00100 Helsinki

Toimisto siirtyy kesätauolle. Viimeinen toimistopäivystys pidetään torstaina 4.6. Toimiston kesäterdet järjestetään 2.7. ja 23.7.

Toimisto on lukukausien aikana säännöllisesti avoinna:

Tiistaisin klo 16.30–19.00
Keskiviikkoisin klo 16.30–19.00
Torstaisin klo 11.00–14.00

Tarkistathan mahdolliset poikkeukset aukioloaikoihin etusivulta!

PYKÄLÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA

VERKKOSIVUT

Pykälän nettisivuja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä hallitukset tiedotusvastaavaan. Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Tietosuojaseloste