Yleisvaliokunta

Yleisvaliokunta eli YVK pitää pykälistit monella tapaa aktiivisina. YVK:n laajimpana vastuualueena on useimpien Pykälän bileiden järjestäminen sekä kerhotiloista huolehtiminen. Lisäksi valiokunta järjestää muutamat sitsit sekä kahdet legendaariset approt, Kertun kepittäjäiset ja Saurusseikkailun.

YVK:n bileet ovat nousseet kulttimaineeseen Pykälän pitkän historian aikana, ja bileitä pyritään jatkuvasti kehittämään entistä suuremmiksi ja kauniimmiksi. Bileiden lisäksi valiokunta järjestää mm. kulttuuri-, hyvinvointi- ja urheilutapahtumia. Viime vuosina pykälistit ovatkin päässeet nauttimaan YVK:n järjestämissä tapahtumissa esimerkiksi baletista, museovierailuista, pilateksesta, kuplafutiksesta, potkunyrkkeilystä ja lukuisista muista hauskoista aktiviteeteista.

YVK:n puheenjohtajana toimii hallituksen yleisvastaava. Valiokuntaan kuuluu 15 virkailijaa ja 6 toimihenkilöä. Kaikilla virkailijoilla on yleisen valiokuntatyöskentelyn lisäksi omat virkakohtaiset tehtävänsä hoidettavanaan. YVK:n virkailijat mm. ideoivat uusia tuotteita, huolehtivat Pykälän ympäristövastuullisuudesta sekä pitävät huolta Pykälän teknisistä laitteista.

Yleisvaliokunta kokoontuu säännöllisesti noin kuukauden välein. Kokoukset ovat avoimia koko jäsenistölle. YVK:n kokouksissa vierailemalla saa hyvän kuvan siitä, millaista ohjelmaa Pykälä jäsenilleen tarjoaa.

Muokattu_img_0345 scaled 1

Ahti Alkio

ahti.alkio(at)pykala.fi
yleisvastaava(at)pykala.fi
+358406526354

YVK:n puheenjohtaja

YVK:n puheenjohtaja vastaa valiokunnan toiminnasta ja toimii valiokunnan edustajana hallituksessa. Puheenjohtajan keskeisiin tehtäviin kuuluu puheen johtaminen kokouksissa, tehtävien koordinointi valiokuntalaisten kesken sekä yhteistyön sujuvuuden varmistaminen. Puheenjohtaja myös vastaa yhdessä valiokuntalaistenkanssa tapahtumien suunnittelusta ja kehittämisestä. Vuonna 2026 YVK:n puheenjohtaja on Ahti Alkio.

Pykala rgb high res 1

Mirella Blikst

mirella.blikst(at)pykala.fi
yvkvpj(at)pykala.fi
+358458523175

YVK:n varapuheenjohtaja

YVK:n varapuheenjohtajan tehtävänä on johtaa yleisvaliokuntaa yleisvastaavan kanssa. Varapuheenjohtajan erityisiin tehtäviin kuuluu päävastuu yleisvaliokunnan sitsien järjestämisestä. Lisäksi varapuheenjohtajalla on keskeinen rooli tiettyjen tapahtumien yritysyhteistöiden organisoimisessa. Varapuheenjohtajan päävastuulle kuuluu myös legendaariset Punssikahvit. Vuonna 2026 YVK:n varapuheenjohtaja on Mirella Blikst.

Nea.rantanen scaled 1

Nea Rantanen

nea.rantanen(at)pykala.fi
yvksihteeri(at)pykala.fi

YVK:n sihteeri

Sihteerin tehtäviin kuuluu pöytäkirjojen kirjoittaminen valiokunnan kokouksissa. Pöytäkirjojen seuraaminen pitää sinut ajan tasalla valiokunnan tapahtumista. Vuonna 2026 YVK:n sihteeri on Nea Rantanen.

Salla.falt_ scaled 1

Salla Fält

salla.falt(at)pykala.fi
kulttuurivastaavat(at)pykala.fi

YVK:n kulttuurivastaava

YVK:n kulttuurivastaavat toimivat yhteistyössä. Kulttuurivastaavien tehtäviin kuuluu erilaisten vierailujen ja tapahtumien järjestämistä kaikille kulturelleille pykälisteille. Kulttuurista nautitaan niin museoissa, teattereissa, baletissa kuin konserteissakin. Kultturivastaava on totta kai avoin myös uusille ideoille! Vuonna 2026 YVK:n kulttuurivastaavina toimivat Salla Fält ja Anna Koski.

Anna.koski_ scaled 1

Anna Koski

anna.koski(at)pykala.fi
kulttuurivastaavat(at)pykala.fi

YVK:n kulttuurivastaava

YVK:n kulttuurivastaavat toimivat yhteistyössä. Kulttuurivastaavien tehtäviin kuuluu erilaisten vierailujen ja tapahtumien järjestämistä kaikille kulturelleille pykälisteille. Kulttuurista nautitaan niin museoissa, teattereissa, baletissa kuin konserteissakin. Kultturivastaava on totta kai avoin myös uusille ideoille! Vuonna 2026 YVK:n kulttuurivastaavina toimivat Salla Fält ja Anna Koski.

Eemi.naumanen scaled 1

Eemi Naumanen

eemi.naumanen(at)pykala.fi
urheiluvastaavat(at)pykala.fi

YVK:n urheiluvastaava

YVK:n urheiluvastaavat toimivat yhteistyössä. Urheiluvastaavien toimenkuvaan kuuluu pykälistien liikuntamahdollisuuksista huolehtiminen. Urheiluvastaavat järkkäilevät tervehenkisiä urheilutapahtumia, jotta jokaisen sisäinen sohvaperuna saataisiin nitistettyä! Urheiluvastaavat ovat päävastuussa mm. Fudiscupin organisoinnista. Vuonna 2026 YVK:n urheiluvastaavina toimivat Eemi Naumanen ja Pyry Rajala.

Pyry rajala scaled 1

Pyry Rajala

pyry.rajala(at)pykala.fi
urheiluvastaavat(at)pykala.fi

YVK:n urheiluvastaava

YVK:n urheiluvastaavat toimivat yhteistyössä. Urheiluvastaavien toimenkuvaan kuuluu pykälistien liikuntamahdollisuuksista huolehtiminen. Urheiluvastaavat järkkäilevät tervehenkisiä urheilutapahtumia, jotta jokaisen sisäinen sohvaperuna saataisiin nitistettyä! Urheiluvastaavat ovat päävastuussa mm. Fudiscupin organisoinnista. Vuonna 2026 YVK:n urheiluvastaavina toimivat Eemi Naumanen ja Pyry Rajala.

Niklas.raiha_

Niklas Räihä

niklas.raiha(at)pykala.fi
ymparistovastaava(at)pykala.fi

YVK:n ympäristövastaava

Ympäristövastaavan tehtävänä on edistää ekologisesti kestävämpiä toimintamuotoja Pykälässä. Tämä tapahtuu esimerkiksi muiden pykälistien ympäristökoulutuksen, ympäristösuunnitelman päivittämisen sekä mahdollisuuksien mukaan ympäristöaiheisten tapahtumien järjestämisen muodossa. Erityistä huomiota Pykälässä tulee kiinnittää kerhohuoneistolla ja toimistolla syntyvien jätemäärien minimoimiseen ja lajitteluun sekä energiankulutuksen hallintaan. Vuonna 2026 YVK:n ympäristövastaava on Niklas Räihä.

Pykala rgb high res 1

Pinja Kukko

pinja.kukko(at)pykala.fi
tuotevastaava(at)pykala.fi

YVK:n tuotevastaava

Tuotevastaava on vastuussa pykälistien haalarimerkkien, paitojen ja muiden asusteiden riittävyydestä ja tilaamisesta. Tuotevastaavan vuosittaisiin tehtäviin kuuluu mm. erilaisten haalarimerkkien tilaaminen, sekä suunnittelu yhdessä grafiikkavastaavan kanssa. Vuonna 2026 YVK:n tuotevastaava on Pinja Kukko.

Jen.petal_ scaled 1

Jen Petal

jen.petal(at)pykala.fi
grafiikkavastaava(at)pykala.fi

YVK:n grafiikkavastaava

Grafiikkavastaavan vastuulla on yleisvaliokunnan, ja paikoin koko Pykälän graafinen ilme. Tehtäviin kuuluu muun muassa tapahtumamainosten, appromateriaalien, haalarimerkkien, valiokuntapaitojen ja muiden tuotteiden ulkoasusta huolehtiminen. Eli grafiikkavastaava käytännössä piirtää kaiken. Vuonna 2026 YVK:n grafiikkavastaava on Jen Petal.

Viljami.asumaa scaled 1

Viljami Asumaa

viljami.asumaa(at)pykala.fi

YVK:n laitevastaava

Laitevastaavan harteilla on huoneistomme elektroniikasta huolehtiminen. Hän on perillä niin värivalojen toiminnasta kuin kaiuttimien kytkennöistäkin. Laitevastaava on myös DJ Pykälän bileissä. Vuonna 2026 YVK:n laitevastaava on Viljami Asumaa.

Pykala rgb high res 1

Ida-Maria Perähannu

idamaria.perahannu(at)pykala.fi
yvktiedottaja(at)pykala.fi

YVK:n tiedottaja

YVK:n tiedottaja vastaa hallituksen tiedotusvastaavan apuna yhdistyksen nettisivuista, erityisesti oman valiokuntansa sivuista. Tärkein tiedottajan tehtävä on pitää pykälistit tilanteen tasalla niin kaikista valiokunnan järjestämistä tapahtumista kuin kokouksistakin infoamalla niistä Pykälä-infossa ja nettisivuilla. Pykälässä toimii myös tiedotustoimikunta, jonka jäsenenä myös YVK:n tiedottaja toimii. Vuonna 2026 YVK:n tiedottaja on Ida-Maria Perähannu.

Iida.stahl_ scaled 1

Iida Ståhl

iida.stahl(at)pykala.fi
hyvinvointivastaava(at)pykala.fi

YVK:n hyvinvointivastaava

YVK:n hyvinvointivastaavat pitävät huolta, että pykälistien hyvinvointi pysyy jatkossakin tärkeänä keskustelunaiheena. Hyvinvointivastaavien päävastuulla on Pykälä voi hyvin! -viikon järjestäminen. Vuonna 2026 YVK:n hyvinvointivastaavat ovat Iida Ståhl ja Viktoria Pogosova.

Viktoria.pogosova scaled 1

Viktoria Pogosova

viktoria.pogosova(at)pykala.fi
hyvinvointivastaava(at)pykala.fi

YVK:n hyvinvointivastaava

YVK:n hyvinvointivastaavat pitävät huolta, että pykälistien hyvinvointi pysyy jatkossakin tärkeänä keskustelunaiheena. Hyvinvointivastaavien päävastuulla on Pykälä voi hyvin! -viikon järjestäminen. Vuonna 2026 YVK:n hyvinvointivastaavat ovat Iida Ståhl ja Viktoria Pogosova.

Pykala rgb high res 1

Saana Reuna

saana.reuna(at)pykala.fi
isannat(at)pykala.fi

YVK:n isäntä

YVK:n ja UAV:n isännät toimivat tiiviissä yhteistyössä. Isäntien tehtäviin kuuluu legendaarisen Silliksen järjestämisen lisäksi myös saunan pesu ja Pykälän tyhjentäminen tyhjistä pulloista. Isännät valmistavat laskiaisena myös perinteisen isännänmehun. Vuonna 2026 YVK:n isännät ovat Saana Reuna, Laura Vaine ja Paula Servanto.

Pykala rgb high res 1

Laura Vaine

laura.vaine(at)pykala.fi

Paula.servanto scaled 1

Paula Servanto

paula.servanto(at)pykala.fi
isannat(at)pykala.fi

YVK:n isäntä

YVK:n ja UAV:n isännät toimivat tiiviissä yhteistyössä. Isäntien tehtäviin kuuluu legendaarisen Silliksen järjestämisen lisäksi myös saunan pesu ja Pykälän tyhjentäminen tyhjistä pulloista. Isännät valmistavat laskiaisena myös perinteisen isännänmehun. Vuonna 2026 YVK:n isännät ovat Saana Reuna, Laura Vaine ja Paula Servanto.

Annina.huovila scaled 1

Annina Huovila

annina.huovila(at)pykala.fi

YVK:n toimihenkilö

Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa on työskennellyt toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi. Vuonna 2026 YVK:n toimihenkilöt ovat Annina Huovila, Petteri Veikkolainen, Valtteri Hytönen, Sonja Laukala, Krister Sorri ja Oskari Keskinen.

Pykala rgb high res 1

Petteri Veikkolainen

petteri.veikkolainen(at)pykala.fi

YVK:n toimihenkilö

Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa on työskennellyt toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi. Vuonna 2026 YVK:n toimihenkilöt ovat Annina Huovila, Petteri Veikkolainen, Valtteri Hytönen, Sonja Laukala, Krister Sorri ja Oskari Keskinen.

Valtteri.hytonen scaled 1

Valtteri Hytönen

valtteri.hytonen(at)pykala.fi

YVK:n toimihenkilö

Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa on työskennellyt toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi. Vuonna 2026 YVK:n toimihenkilöt ovat Anninan Huovila, Petteri Veikkolainen, Valtteri Hytönen, Sonja Laukala, Krister Sorri ja Oskari Keskinen.

Pykala rgb high res 1

Sonja Laukala

sonja.laukala(at)pykala.fi

YVK:n toimihenkilö

Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa on työskennellyt toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi. Vuonna 2026 YVK:n toimihenkilöt ovat Annina Huovila, Petteri Veikkolainen, Valtteri Hytönen, Sonja Laukala, Krister Sorri ja Oskari Keskinen.

Pykala rgb high res 1

Krister Sorri

krister.sorri(at)pykala.fi

Oskari Keskinen

oskari.keskinen(at)pykala.fi

YVK:n toimihenkilö

Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa on työskennellyt toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi. Vuonna 2026 YVK:n toimihenkilöt ovat Annina Huovila, Petteri Veikkolainen, Valtteri Hytönen, Sonja Laukala, Krister Sorri ja Oskari Keskinen.

PYKÄLÄN TOIMISTO

Pykälän toimisto sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 3B, 5. krs, 00100 Helsinki

Toimisto siirtyy kesätauolle. Viimeinen toimistopäivystys pidetään torstaina 4.6. Toimiston kesäterdet järjestetään 2.7. ja 23.7.

Toimisto on lukukausien aikana säännöllisesti avoinna:

Tiistaisin klo 16.30–19.00
Keskiviikkoisin klo 16.30–19.00
Torstaisin klo 11.00–14.00

Tarkistathan mahdolliset poikkeukset aukioloaikoihin etusivulta!

PYKÄLÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA

VERKKOSIVUT

Pykälän nettisivuja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä hallitukset tiedotusvastaavaan. Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Tietosuojaseloste